Etusivulle

277_kurttila-tuomas.normalLapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila arvioi yleisötilaisuudessa torstaina 29.1.2015 klo 18.00 Hyrylän Torpalla lasten ja perheitten hyvinvoinnin tilaa ja sitä, miten uusittava varhaiskasvatuslaki ja sosiaalihuoltolaki vaikuttavat lasten ja nuorten asemaan.
Lapsiasiavaltuutetun mukaan valtaosalla lapsista ja nuorista menee tänä päivänä suhteellisen hyvin. Samaan aikaan kasvaa kuitenkin myös niiden lasten ja nuorten määrä, joilla elämäntilanne on monin tavoin huono. Lapsiperheitten köyhyys heikentää tilannetta entisestään. Onko uusi sosiaalihuoltolaki selkeä parannus vaikeuksissa oleville lapsiperheille ja nuorille? Varhaiskasvatuslailla pyritään olennaisesti parantamaan lasten päivähoitoa ja esikoulutusta entistä enemmän huomioimaan lasten yksilöllisiä tarpeita ja heidän kasvatuksellista ohjaustaan. Mutta onnistutaanko tässä uudistuksessa vai vesittyykö se maamme ja kuntien heikon taloustilanteen takia? Ovatko lapset ja lapsiperheet jälleen taloudellisen lamamme suurkärsijöitä?
Näitä kysymyksiä pohtii lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila yhdessä yleisön kanssa.

Tilaisuudessa kansanedustaja Merja Kuusisto antaa myös ajankohtaisen tilannekatsauksen siitä, miten eduskunnassa työn alla olevat varhaiskasvatuslakiuudistus ja sosiaalihuoltolain uudistuksesta etenevät ja mitä tuovat tullessaan.
Tilaisuus on avoin yleisötilaisuus. Kahvitarjoilu. Tilaisuuden järjestää Tuusulan Demarit, Tuusulan Sos.dem.kunnallisjärjestö yhteistyössä TSL:n kanssa. Tilaisuus on torstaina 29.tammikuuta klo 18.00 Hyrylän Torpalla osoite Koskelantie 4.